perjantai 18. maaliskuuta 2016

Anni sydän Onni 1v


Tänään on se päivä, kun Onni on asunut meillä vuoden. Kokonaisen vuoden. On vuosi siitä, kun hiukan jännityksissä ajeltiin tyttäreni, Neekan ja Nuuran kanssa Punkaharjulle, poimittiin Lustolta Nonni kyytiin. Samasta paikasta, jossa Neeka oli viimeeksi veljensä kanssa reilu 7 vuotta sitten leikkinyt. Ajeltiin Punkaharjun Kruunupuiston parkkipaikalle ja lähdettiin tutustumislenkille metsään.

Punkaharjulla tutustumassa 20.3.2015
Voi Nonnia. Se oli ihmeissänsä ja kummissansa. Läähätti ja yritti astua niin siskoaan kuin Nuuraa, joista jälkimmäinen lyhensi Nonnin elinikää varmasti vuosilla, säikäyttämällä sen totaalisesti.

Voi Nonnia. Se tuli taloon, jossa oli pieni lapsi, tiineenä oleva hurjempaakin hurjempi narttukoira ja sen oma sisko, eikä yhtään kissaa.

Ja voi Nonnia, kun se jo ensimmäisenä iltana antoi sen pienen lapsen kasata päälleensä palapelejä. Kun se jo ensimmäisestä sisääntulosta asti oppi, ettei eteisestä tulla pois, kuin luvan kanssa. Voi Nonnia, joka ymmärsi heti, että keittiöstä pysytään poissa, kun niin pyydetään. Ja voi Nonnia, joka heti halusi siskonsa kylkeen nukkumaan.

Voi Nonnia.

Voi Nonnia, joka jo seuraavana aamuna antoi pienen ihmiset tutkia hammaskaluston ja tassut. Nonnia, joka ei haukkunut ohittaville koirille ja Nonnia, joka käyttäytyi hihnassa paremmin, kuin talon muut koirat koskaan. (muut koirat ja epäonnistunut isäntäväki ovat toki vuodessa muuttaneet tilanteen)



Jo parin viikon jälkeen tuli iloisia ja hämmentäviä uutisia, kun isäntäväelle selvisikin, että se narttukoirista hurjempi, olikin tiineenä (Nuura oli siis ultrattu aiemmin tyhjäksi - eihän tiineen koiran kanssa muuten olisi uutta urosta samaan kotiin tuotu). Nonni joutui heti evakkoon. Sai mukaansa siskolikan kuitenkin ja varaperheeksi _aika_ hauskan pariskunnan. (Kiitos Mamma ja Pappa!)

Onni osallistui Enon näyttelyyn 5.3.2016 ja
oli rodun paras veteraani vara-sertillä höystettynä.
Ja voi Nonnia. Se "joutui" mökille, se joutui veneeseen, joka sitä hiukkasen alkuun hirvitti. Mutta voi Nonnia. Kun se Nonnimaiseen tapaan hurmasi kaikki. Kuinka se oppi pian luottamaan veden päällä liikkumiseen, kuinka se nautti mökistä, juoksemisesta, leikistä ja luonnosta. Sen uusista ihmisistä.

Ja voi Nonnia, kuinka hyvin se sopeutui lauman muutoksiin. Välillä "mummolassa", välillä kotona. Kesällä käytiin näyttelyssä ja kesävieraaksi saatiin kiharakarvainennoutaja. Se perheen hurja-narttukin luopui penikoistaan ja sen kanssa päästiin leikin makuun. Ja talvellahan riemu koitti. Nonni pääsi agilitykouluun. Vieraan nuoren ohjaajan kanssa, taas uuteen tilanteeseen ja voi Nonnia. Hänhän piti siitä. Oli kuuliainen ja innokas. Söi palkkamakkarat ja leikki pallolla. (Kiitos Siiri!)




Niin. Voi Nonnia. Voi Onnia! Voi onnea!
Veneessä mökkireissulla kesällä 2016 Onni keskellä.

Ei miulle pitänyt koskaan kahdeksan- vuotiasta kodinvaihtaja urosta tulla. Cmoon? Mutta, kuten Neeka ja Nuurakin, niin myös Onni, on tullut, koska intuitio sanoi niin. Koska vaan tuntui siltä, että siinä on jotain oikeaa. Ja mikä vääryys se olisi ollut, jos tuota lempeäkatseista poikaa ei meillä olisi. Kuka leikkisi tyttäreni kanssa? Kuka suojelisi laumaa? Kuka olisi se rohkea ja vakaa, joka seisoo vieressä ja on kaunis. Niin pirun kaunis, vaikka tuuli kuinka tuivertaisi tukan sekaisin.

Onni. Meidän kaunis poika. Lauman jatke, joka on löytänyt paikkansa.

Kiitos Imatralle <3

(ps. Lappeenrantalaisen suusta vähän hassuhko lause? ;) )

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti